Mitä tulee huomioida ennen matkaa?
Matkalle lähtemisessä on paljon huomioitavaa ja varsinkin, jos varaa äkkilähtöjä, voi kiireessä moni asia jäädä huomioimatta. Huomioitavia asioita ovat muun muassa matkakohteen ilmasto-olosuhteet ja turvallisuus, matkustamistavat ja niiden käytännön toteutukset sekä esimerkiksi matkavakuutukset.
1. Pakkaa tärkeimmät
Matkakohde määrittää suurimman osan siitä, mitä matkalle kannattaa pakata mukaan ja mitä ei. Ennen matkalle lähtöä kannattaakin aina katsoa millaiset ovat matkakohteen keskimääräiset ilmasto-olosuhteet loman aikana ja miettiä onko kohteessa kulttuuri, joka vaikuttaa pukeutumiseen. Samoin varsinkin lyhyemmälle lomalle kannattaa myös katsoa ajankohtaiset sääennustukset, jotta osaa varautua sopivilla vaatteilla ja muilla tarvikkeilla kuten esimerkiksi aurinkorasvalla.
Vaatteiden lisäksi on hyvä muistaa pakata mukaan tarvitsemansa hygieniatarvikkeet sekä ainakin joitakin tarvikkeita ensiapuun. Esimerkiksi laastarit eivät vie laukussa tilaa juuri ollenkaan, mutta niistä on suuri hyöty pikkuhaavereissa.
Vaikka matkakohde vaikuttaakin paljon pakkaamiseen, on myös tiettyjä asioita, jotka kannattaa aina pakata mukaan. Näistä tärkein on passi ja muut mahdolliset luvat/viisumit, joita tarvitaan matkustamiseen ja kohteeseen pääsyyn. Tärkeistä asiakirjoista kannattaa myös aina ottaa kopio siltä varalta että alkuperäiset katoavat tai varastetaan. Passin lisäksi lento-, bussi- ja junaliput ovat tärkeitä muistaa, samoin kuin matkapuhelin ja lompakko. Matkalle lähtiessä tulee myös muistaa, että useat matkakohteet vaativat sen, että passi on voimassa määräajan (usein 6 kk) myös matkalta palaamisen jälkeen.
2. Kohteeseen matkustus
Suurin osa ulkomaanmatkoista tehdään lentokoneella. Oli matkan kulkuväline kuitenkin mikä tahansa, tärkeintä on muistaa varata reilusti aikaa eikä joustavuuskaan olisi pahitteeksi. Ylimääräisen ajan hyöty tulee esille varsinkin, kun matkalle sattuu jotain odottamatonta. On ikävää, jos lomamatka peruuntuu sen vuoksi, että matkalla lentokentälle on puhjennut auton rengas. Samoin kiire on omiaan nostamaan stressikäyrää, jolloin loma ei lähde käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Jos sitten lentokentällä on tunteja ennen tarvittua aikaa, voi aikaa aina kuluttaa esimerkiksi tax-free-myymälöissä.
Jos ei ole ennen matkustanut lentokoneella, kannattaa aikaa varata normaaliakin runsaammin. Kannattaa myös tutustua lentokentän internet-sivuihin ja siellä mainittuihin ohjeisiin sekä noudattaa niitä.
Aikaa kannattaa varata rittävästi myös mahdollisiin välilaskuihin, jotta myöhempäänkin lentoon ehtii sujuvasti ja stressittä. Pidemmät välilaskut tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua uuteen kaupunkiin ja aloittaa loman jo matkustamisen aikana.
3. Matkakohteen turvallisuus ja rokotusten tarve
Vaikka matkustaminen on yleisesti ottaen turvallista, on varsinkin levottomammille alueille lähtiessä hyvä tarkistaa kohteen ajankohtainen turvallisuustilanne. Näin vältytään myös ikäviltä yllätyksiltä. Erityisesti riskialueilla sijaitseviin matkakohteisiin lähtiessä on myös hyvä tehdä matkustusilmoitus osoitteessa matkustusilmoitus.fi. Eri maiden ajankohtaisen turvallisuustilanteen löytää helpoiten Suomen ulkoasianministeriön sivuilta.
Useisiin maihin matkustaessa on myös hyvä tarkistaa rokotusten tarve. Useisiin maihin suositellaan otettavaksi erityisesti hepatiittirokotteita. Tietoa matkailuun liittyvistä rokotuksista löytyy esimerkiksi sivustolta Rokote.fi.
4. Matkavakuutukset
Lähti sitten pitkälle tai lyhyemmälle matkalle, kannattaa aina harkita matkavakuutuksen ottamista. Vakuutuksia kannattaa kuitenkin vertailla, koska eri vakuutusyhtiöiden välillä saattaa olla suuriakin eroja niin hinnan kuin sisällönkin puolesta.
Ennen matkavakuutuksen ostamista kannattaa myös tarkistaa jo voimassaolevat vakuutukset sekä se mitä ne korvaavat. Esimerkiksi kotivakuutus saattaa korvata myös kodin ulkopuolisa vahinkoja ja tapaturma- ja henkivakuutukset voivat olla voimassa maasta riippumatta. Useimmiten erillisen matkavakuutuksen turva nimenomaan matkailemiseen on kuitenkin laajempi.
Matkavakuutukseen kuuluvat matkustajavakuutus ja matkatavaravakuutus. Matkustajavakuutus useimmin toimii vakuutuksena sairastapausten tai tapaturmine osalta ja matkatavaravakuutus korvaa esimerkiksi varastetut matkatavarat.
Matkavakuutusta valittaessa kannattaa myös miettiä vakuutuksen kestoa. Harvemmin matkustavalle sopivat usein parhaiten lyhytaikaiset matkavakuutukset, kun taas säännöllisesti matkailija nauttii pitkiaikaisen matkavakuutuksen hyödyistä.
Vaikka matkavakuutus olisi jo hankittuna tai sen päättää jättää kokonaan hankkimatta, kannattaa Eurooppaan matkustavan ennen lähtöään tilata ilmainen Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Kortilla matkailija hoitoa tilapäisessä sairastumisessa tai tapaturmassa. Samoin Eurooppalainen sairaanhoitokortti oikeuttaa hoitoa, jos pitkäaikassairaus sitä vaatii tai jos kaipaa hoitoa synnytykseen. Kortti myös oikeuttaa matkailijalle sairaanhoidon samalla hinnalla kuin paikalliset sitä saavat. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi hankkia Kansaneläkelaitoksen kautta.