Matkavakuutus - mitä ja miksi?
Vaikka suunnitelmissa olisi vain lyhyt matka, kannattaa pitää huolta, että silloinkin kuuluisi jonkun vakuutuksen piiriin. Vaikka vakuutuksen maksaminen voi tuntua turhalta ja tapaturman sattuminen epätodennäköiseltä, saattaa vakuutus säästää monilta harmeilta. Jos huono tuuri osuu omalle kohdalle, eivät suuret lääkärilaskut varmastikkaan ole iloinen yllätys.
Tarkista voimassaolevat vakuutuksesi
Ennen kun kuitenkaan suinpäin ryntää ostamaan matkavakuutusta, kannattaa tarkastaa jo voimassaolevien vakuutuksien ehdot. Esimerkiksi jotkut kotivakuutukset saattavat korvata myös kodin ulkopuolella tapahtuneita vahinkoja. Samoin tapaturma- ja henkivakuutukset voivat olla voimassa maasta riippuen. Varsinkin jos matkailu tapahtuu kotimaan rajojen sisällä, matkavakuutuksesta harvemmin on hyötyä. Kuitenkin ulkomaille lähtiessä ja varsinkin, jos suuntaa matkansa Euroopan ulkopuolelle, tarjoaa matkavakuutus yleensä nimensä mukaisesti muita vakuutuksia paremmat ehdot matkailuun.
Vakuutusten lisäksi kannattaa varmistaa, että kuuluuko luottokorttiisi matkavakuutus tai oletko jonkun sellaisen ammattiliiton tai yhdistyksen jäsen, missä etuihin kuuluu matkavakuutus.
Mitä matkavakuutus korvaa
Matkavakuutukseen kuuluvat matkustajavakuutus ja matkatavaravakuutus. Matkustajavakuutus vakuuttaa äkillisten sairastapausten tai tapaturmien osalta ja matkatavaravakuutus nimensä mukaan vakuuttaa matkatavarat esimerkiksi varkaustapauksissa. Matkatavaravakuutus useimmiten korjaa myös rikki menneitä matkatavaroita. Matkavakuutukseen saattaa erikseen sovittaessa saada myös esimerkiksi haittakorvauksen tai päivärahaa.
Suomalainen matkavakuutus myönnetään yleensä vain Suomessa vakituisesti asuville ja sen myöntämiselle saattaa olla vakuutusyhtiöstä ja vakuutuksesta riippuen myös yläikäraja. Pienet lapset ja jopa lapsenlapset saattavat kuulua vanhempiensa vakuutuksensa piiriin. Perhettä koskeviin rajoituksiin kannattaa kuitenkin tutustua huolella, sillä vakuutusehdot vaihtelevat yhtiöittäin.
Vertaile vakuutuksia
Eri matkavakuutukset saattavat eroa toisistaan huomattavan paljon. Tämän takia vakuutusten vertailuun kannattaa käyttää aikaa ja pohtia, mikä olisi se itselle parhaiten sopiva vakuutus. Niin vakuutusten ehdot, korvausmäärät kuin hinnatkin voivat vaihdella vakuutusyhtiöittäin.
Vakuutuksen kesto kannattaa valita sen mukaan, kuinka usein ja kuinka pitkäksi aikaa kerrallaan vakuutukselle on tarvetta. Matkustuksen ollessa epäsäännöllista ja harvemmin tapahtumaa, kannattaa matkaa varten hankkia lyhytaikainen matkavakuutus, joka korvaa vain aikavälille sijoittuvat matkat. Jos taas matkustaa usein, kannattanee hommata pitkäkestoinen matkavakuutus, joka vain uusitaan vuosittain. Pitkäkestoinen matkavakuutus myös säästää paperityöltä, kun jokaiselle matkalle ei tarvitse tehdä uutta sopimusta.
Kannattaa myös huomioda että useiden vakuutusyhtiöiden ehtoihin kuuluu, että matka kestää yhtäjaksoisesti enintään 45 vuorokautta tai 3 kuukautta vakuutusyhtiöstä riippuen. Myös pidemmille matkoille voi hankkia matkavakuutuksen, mutta silloin vakuutuksen kestosta on sovittava etukäteen vakuutusyhtiön kanssa.
Maantieteelliset rajoitteet ja omavastuu
Matkavakuutuksiin kuuluu maantietellisiä rajoitteita, jotka rajaavat lyhyimmät mahdollisen matkan asuinpaikalta ennen kuin vakuutus astuu voimaan. Tämä etäisyys on useimmiten 50, 70 tai 100 kilometriä. Tämä tarkoittaa sitä, että matkavakuutus saattaa olla voimassa, jos lähtee tapaamaan kavereita, mutta vastaavasti ulkomaille lähteminen ei välttämättä tarkoita sitä, että matkavakuutus on voimassa.
Matkavakuutuksen voi myös yleensä valita niin, että sen vaikutusalue on joko Pohjoismaat tai koko maailma. Välimuotoja näistä ? kuten muitakin vakuutukseen liittyviä pohdintoja ? voi tiedustella vakuutusyhtiöiltä.
Vakuutuksissa on myös eroja omavastuun osalta. Omavastuu on se rahasumma, joka jää matkailijalle maksettavaksi vahingon sattuessa. Omavastuun suuruus riippuu usein myös muista vakuutusehdoista.
Älä jätä matkavakuutusta viime tinkaan
Matkavakuutuksen hankkimista ei kannata jättää aivan viime päiviin ennen matkalle lähtöä. Jotta ehtii saada riittävästi tietoa eri vakuutusyhtiöiden matkavakuutuksien ehdoista ja hinnoista sekä löytää itselleen parhaimmin sopivan matkavakuutuksen, on hyvä varata aikaa.
Matkavakuutuksia voi ostaa internetistä, puhelimitse tai vakuutusyhtiön myymälästä. Internet on erityisen kätevä tapa, jos matkalle on lähdetty lyhyellä varoitusajalla. Jotkus vakuutusyhtiöt myös tarjoavat alennuksia internetin kautta vakuutuksensa tilaaville.