Esteetön matkailu

Esteettömän matkailun toteuttaminen ei ole aina kovin helppoa ja ennen matkaa saakin käyttää aikaa sopivan matkakohteen etsimiseen ja erilaisten palveluiden selvittämiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö matkalle kannattaisi lähteä. Pyörätuolissakin liikkuva tai muuten liikuntarajoitteinen henkilö voi nauttia suuresti onnistuneista matkoista ympäri maailmaa.

Valitse sopiva kohde

Ennen matkan varaamista kannattaa nähdä jonkin verran vaivaa, jotta löytää itselle mahdollisimman hyvin sopivan matkakohteen. Tähän vaikuttavat omien henkilökohtaisten tarpeiden lisäksi omat mieltymykset. Vaikka esimerkiksi Kanariansaarilta löytyisi omat tarpeet täyttävä kohde, ei se auta jos haluaa nauttia lumisista maisemista ja viileämmistä ilmoista.

Matkakohdetta valitessa kannattaa ensimmäiseksi kiinnittää huomiota alueen maastoon. Tästä saa paljon tietoa sekä muilta matkailijoilta että kohteesta otetuista valokuvista. Kannattaa huomioida mahdolliset vuorenrinteet sekä korkeat katukiveykset ja usein valita mieluummin kohde, jossa maasto on tasaista.

Esteettömän matkailun hotellit

Kun kohdekaupungin tai -maan yleisilme näyttää lupaavalta, kannattaa selvittää löytyykö kohteesta majoituspaikkoja, jotka sopivat myös liikuntarajoitteisille matkailijoille. Samalla kannattaa myös huomioida omat henkilökohtaiset tarpeet. Esimerkiksi pyörätuolissa matkaava kaipaa hotelliin ainakin rampit ulko-oville, tarpeeksi leveät ovet sekä hissit eri kerroksiin kulkemista varten. Jos taas pystyy kävelemään joitakin askelia, helpottuu usein sopivan hotellin valinta.

Nykyään yhä useammissa hotelleissa on myös inva-huoneita, joista yleensä löytyy esteettömään matkailuun vaadittavat asiat. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikkien maiden standardit eivät vastaa Suomen standardeja, eikä esimerkiksi espanjalainen invahuone ole samanlainen kuin suomalainen. Toki ero voi olla myös positiiviseen suuntaan. Ongelmien välttämiseksi liikuntarajoitteisen matkailijan on kuitenkin hyvä soittaa majoituspaikkaan ennen huoneen varaamista ja varmistaa, että sieltä löytyy omiin tarpeisiin sopiva huone.

Julkinen liikenne ja invataksit

Ennen kuin valitsee matkakohteensa lopullisesti, kannattaa myös tutustua kohdemaan tai -kaupungin julkisen liikenteen tarjontaan. On hyvä selvittää, voiko julkisissa kulkuvälineissä matkustaa esimerkiksi pyörätuolin kanssa ja miten kulkuvälineeseen pääsee sisälle. Esimerkiksi osassa kulkuvälineissä kuljettaja voi auttaa nostamaan pyörätuolin kyytiin.

Pyörätuolissa matkustaminen onnistuu yleensä ainakin suhteellisen hyvin sekä bussissa että junassa. Vaikka matkallaan käyttäisikin pääasiassa näitä kulkuvälineitä, kannattaa ennen matkaa selvittää myös invataksien saatavuus. Esimerkiksi hätätilanteessa invataksi voi olla lähes välttämätön.

Invataksit ovat kuitenkin useissa kohteissa suhteellisen hintavia ja niiden saaminen paikalle voi myös kestää turhan kauan. Jos matkakohteessa ei ole ollenkaan invatakseja, voi esimerkiksi tilatakseilta selvittää, kuljettavatko he myös pyörätuoleja ja liikuntarajoitteisia henkilöitä.

Matkustaminen esteettömään kohteeseen

Kun matkakohde on itselle sopiva, tulee vielä etsiä paras tapa matkustaa kohteeseen. Lentokoneella matkustaminen on pyörätuolissa istuville melko yleistä ja myös helppoa. Esimerkiksi Finnairin lentokoneissa voi hyvinkin matkustaa myös liikuntarajoitteiset matkailijat.

Finnair suosittelee liikuntarajoitteisten matkailijoiden ottavan yhteyttä asiakaspalveluun mielellään lippuja varatessa. Ilmoitus liikuntarajoitteisuudesta tulisi tehdä viimeistään 48 tuntia ennen matkaa. Tämä mahdollistaa matkailijan erityisen huomioimisen. Finnairin lentokoneissa pyörätuolin kuljettaminen on maksutonta, mikäli ruumassa on sille tilaa. Samoin toimivat monet muut lentoyhtiöt ja myös yhä useammat halpalentoyhtiöt.

Liikuntarajoitteisen matkailijan on saavuttava lentokentälle hyvissä ajoin. Mikäli matkailija kaipaa avustajaksi lentoyhtiön henkilökuntaa, suositellaan usein paikallaoloa vähintään kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Itsenäisesti lentokentillä pärjäävien tulisi olla paikalla vähintään tunti ennen lentoa. Lentokentän ruuhka-aikoina kannattaa aikaa varata enemmän.

Avustaja matkalla

Useat liikuntarajoitteiset matkailijat tarvitsevat matkalleen mukaan henkilökohtaisen avustajan. Esimerkiksi Finnair vaatii avustajan mukanaoloa, mikäli matkailija vaatii lennon aikana apua esimerkiksi lääkkeiden ottamisessa, vessassa käymisessä tai ruokailussa.

Avustajan matkakulut tulevat useimmiten liikuntarajoitteisen maksettaviksi, mutta niitä voi hakea maksettavaksi myös oman kunnan vammaispalvelusta. Avustajan matkakulut eivät myöskään ole aina yhtä suuret kuin itse matkustajan - esimerkiksi VR:n junissa ja Onnibusseissa avustajat kulkevat maksutta. Finnairin lentokoneissa avustajan lentolipun hinta on 50% normaalista hinnasta. Avustuskoirien suhteen hinnat vaihtelevat, mutta esimerkiksi Finnairin lentokoneessa ne kulkevat ilmaiseksi, mikäli koirasta ja sen tarpeesta on ilmoitettu hyvissä ajoin ennen matkaa.

Avustajan rooli matkoilla vaihtelee hänestä ja avustettavasta riippuen. Esimerkiksi rantalomilla avustaja voi hyvin toimia matkaseurana ja kaverina, mutta jos puhutaan työmatkoista, on avustajan rooli useimmiten pienempi tai se sijoittuu enemmän taka-alalle. Liikuntarajoitteisen matkailijan avustaja on kuitenkin matkoilla töissä ja hän toimii työnantajansa - eli avustettavan - ohjeiden mukaisesti.

Esteettömän matkailun hinta

Esteetöntä matkailua pidetään yleisesti kalliina ja halpamatkoihin sekä spontaaneihin äkkilähtöihin verrattuna se voikin sitä olla. Matkan hinta kuitenkin harvemmin on ongelmana, mikäli on intohimoa matkustamiseen. Tällöin matkaan säästäminen vain saattaa kestää hieman kauemmin.

Esimerkiksi majoittuminen ei välttämättä ole aina kalliimpaa invahuoneessa kuin tavallisessa hotellihuoneessa. Ennemminkin invahuone on yleensä hinnaltaan samaa luokkaa kuin saman tasoinen tavallinenkin hotellihuone. Kuitenkin invahuoneita löytyy usein enemmän uudemmista ja hienommista hotelleista, joten majoittuminen tulee helposti kalliimmaksi kuin vaatimattomassa majatalossa tai hostellissa.

Esteettömästä matkailusta saa mahdollisimman edullista samoilla vinkeillä kuin muillakin matkoilla. Reissusta edullisempia tekee usein matkustaminen sesongin ulkopuolella, pidemmät yksittäiset matkat useiden lyhyempien sijaan, lentojen ja majoitusten varaaminen ajoissa sekä hintojen ahkera vertailu. Lisää vinkkejä edullisempaan matkailuun voit lukea täältä: Matkustaminen pienellä lomabudjetilla.

Kommentoi sosiaalisessa mediassa